Porin Palloilijat

Kärkikamppailutrillerissä tasatulos

Julkaistu: 07.07.2014 - 06:10

Vielä ennen kolmen viikon pelitaukoa UK:n tekonurmella painettiin täysillä, kun Sinimyrsky sai vieraakseen sarjakärki Noormarkun Koiton. Joukkueet tarjosivat ennätysyleisölle hurjan jännitysnäytelmän, kun PoPa nousi lisäajalla tasoihin ja pisteet jaettiin lukemin 1-1.

Vauhdikas alku

Sinimyrskylle siunaantui ottelun ensimmäinen paikka jo 2. minuutilla, kun Jan Johanssonin antamassa mainiossa kulmapotkussa korkeimmalle nousi Anthony Castan, joka puski pallon kuitenkin yläilmaan. Koitto sai nopeasti oman paikkansa 3. minuutilla, kun noormarkkulainen murtautui laidasta läpi ja pääsi laukaisemaan, mutta Sinimyrskyn maalilla pelannut Toni “Keke” Mäenpää teki upean jalkatorjunnan.

Koiton maali oli enemmän kuin lähellä 15. minuutilla, kun koittolainen keskitti takaviistoon ja pelikaveri pääsi vapaasti puskemaan kohti maalia, mutta Mäenpää kerkesi erinomaisesti syöksymään ja pelasti tilanteen kulmapotkuksi. Oli jälleen PoPan vuoro kokeilla maalia, kun Markus Hytti otti pallon haltuunsa rinnalla ja laukaisi kovaa pompusta, mutta pallo kiersi lievästi ohi maalin.

26. minuutilla Pyry Karosella oli tilaisuus hyödyntää Koiton maalivahdin hölmöily, kun maalivahti tuli kauas vastaan ja syötti pallon suoraan Karoselle, mutta laukaus pysähtyi ensimmäiseen koittolaiseen. Koitto meinasi karata läpiajoon 29. minuutilla, mutta Mäenpään akrobaattinen suoritus esti noormarkkulaisen yrityksen.

Hytti ja Koiton kapteeni ottivat molemmat keltaisen kortin suunsoitosta ja tämä kostautui myöhemmin Hytille. 40. minuutilla Hytti rikkoi toistamiseen keltaisen kortin arvoisesti, eikä ottelun tuomarilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin ajaa Hytti pois kentältä ja PoPa joutui jatkamaan vajaalla.

Trillerin aineksia

Toiselle puoliajalla PoPa marssi ryhdikkäästi eikä Koitto saanut miesylivoimasta huolimatta luotua haluamaansa painetta. Sinimyrskyn puolustuslinja pelasi kapteeni Jukka Vehmaksen johdolla erittäin vahvasti tehden monta erinomaista katkoa, voittamalla korkeat pääpallot ja pelaamalla rauhallisesti alaspäin maalivahti Mäenpäälle.

67. minuutilla Sami Jonesin keskitys boxissa löysi hiipivän Johanssonin, joka sai viritettyä laukauksen boxin keskeltä, mutta jälleen uhrautuvasti pelannut Koiton puolustaja ehti laukauksen eteen. Koitto siirtyi ottelussa 0-1 johtoon 75. minuutilla, kun noormarkkulainen voitti Mäenpään korkean pystypallon tavoittelussa ja pääsi puskemaan pallon yli Mäenpään.

Sinimyrsky lisäsi painetta ja 78. minuutilla Jan Johansson ja Jani Lahtinen pelasivat tyylikkäästi seinäsyötöillä, mutta Lahtisen laukaus meni karkeasti ohi maata pitkin. PoPan tasoitusmaali oli todella lähellä 85. minuutilla, kun Juho Lehtosen kaukolaukaus oli yllättää maalivahdin ja useiden pomppujen kautta pallo oli mennä maaliin, mutta puolustaja sai pelastettua tilanteen maaliviivalta. 88. minuutilla Anthony Castan sai vuorostaan kokeilla vapaapotkusta, mutta nyt Koiton maalivahti oli hereillä ja nyrkkeili laukauksen varmasti pois maaliltaan.

Pelattiin jo lisäaikaa, kun Vini Cavalcanten upea sivurajaheitto tavoitti boxiin juoksussa olleen Islam Sekezin, joka työnnettiin selästä kumoon ja tuomari näytti rangaistuspotkua. Pilkkua asteli vetämään Jan Johansson, jonka laukauksen maalivahti torjui, mutta jatkopalloon ensimmäisenä ehtinyt Johansson teki helpottavan 1-1 tasoitusmaalin.

Koitto sai vielä vapaapotkun lisäajalla, kun Mäenpää tuli voimalla tilanteeseen ja koittolainen kaatui sivurajan tuntumassa. Mäenpää sai tilanteesta keltaisen kortin, mutta onneksi koittolaiset eivät juonineet vapaapotkusta johtomaalia, vaan pisteet jaettiin numeroin 1-1.

PoPa – Koitto 1-1
Jan Johansson ’90+

Sivuston toteutus | Kukumo Creative