Porin Palloilijat

Rauman ihme jäi kaukaiseksi haaveeksi

Julkaistu: 08.05.2013 - 06:57

Pitkän preseasonin jälkeen Vitonen käynnistyi viimein. Avausottelu läsähti kuin Interin ja Twenten 2. osaottelu vuodelta 2012 konsanaan, kun Pallo-Iirot2 ei jättänyt mitään selittelyiden varaan vaan murskasi PoPan käsittämättömin luvuin 16–1.

Pari maalia heti alkuun

Kolmisen minuuttia oli kulunut, kun P-Iirot2 pääsi kiinni popalaisen heikkoon syöttöön ja raumalaiset siirtyivät heti ottelun alkuhetkillä johtoon. Seuraavan kerran omissa kolahti 9. minuutilla, kun PoPan pelaajat nukahtivat täysin kulmapotkussa ja Iirot pääsivät kuittaamaan toistamiseen.

Alun nopeasta 2–0 tappioasemasta huolimatta PoPa pystyi haastamaan P-Iirot2 hetkellisesti hyvin ja esimerkkiä näytti 14. minuutilla Jan Johansson, joka harhautteli pakin tieltään pois komeasti ja pääsi vetopaikkaan, mutta maalivahti noukki tämän laukauksen alakulmasta.

Rauman peli alkoi muuttua PoPalle painajaiseksi 24. minuutilta eteenpäin, kun raumalaiset nautiskelivat kolmeen minuuttiin kolme maalia. Eikä raumalaisten maalinälkä todellakaan tähän loppunut, koska ensimmäisen puoliaika päätettiin sietämättömissä 7–0 lukemissa.

Lopullinen murskaus

Toinen puoliaika alkoi ja näytti ettei tämä nyt ainakaan pahempaan suuntaan voi mennä, mutta niinhän se sitten meni, kun raumalaiset pääsivät juhlistamaan seuraavaa maaliaan 59. minuutilla. Raumalaiset kenties alkoivat tyytyä 8–0 johtoon sen verran, että PoPa pääsi kuittaamaan yhden maalin verran 66. minuutilla kulmapotkusta, kun mainio keskitys löysi Niko Koivusen pään ja Koivunen avasi PoPan maalitilin.

Raumalaiset eivät tästä nollapelin rikkoutumisestaan näyttäneet olevan tyytyväisiä millään tavalla. 67. minuutilta eteenpäin alkaa popalaisittain se todellinen painajaisosuus, kun Iirot paukuttivat maaleja jatkuvasti PoPan verkkoon. 89. minuutilla P-Iirot2 teki ottelun viimeiseksi jääneen maalin ja ottelun päätöslukemat todellakin olivat 16–1.

PoPan pelit jatkuvat 14.5. UK:n tekonurmella FC Jazz2:ta vastaan klo 20.

Teksti: Timo Peltomaa

Sivuston toteutus | Kukumo Creative