Porin Palloilijat

Taistelu ei riittänyt pisteisiin

Julkaistu: 23.09.2012 - 13:57

Lauantain syyskelissä Sinimyrsky lähti alasarjan kärkiotteluun Merikarvialle kamppailemaan pisteistä Merikarvian Intoa vastaan. Edellinen joukkueiden välinen kohtaaminen käytiin toukokuussa, ja ottelu päättyi tasalukemiin 1–1.

Siipirikkoiset porilaiset

PoPan lähtökohdat otteluun olivat vaikeat, sillä joukkueen normaalista avauskokoonpanosta puuttui peräti kuusi pelaajaa ja vaihtomiehiäkin oli ainoastaan kolme.

Ottelu meinasi saada pahimman mahdollisen alun PoPan kannalta, kun ainoastaan viisi minuuttia oli pelattu ja sekavan tilanteen päätteeksi pallo kävi jo lähellä maaliviivaa, mutta viime hetkellä pallo saatiin purettua keskikentälle. Into ei luopunut tahtipuikosta, vaan lähti raivoisasti hakemaan pelin avausmaalia. PoPan maalissa torjunut Jukka ”Moukari” Vehmas venyi onneksi useaan otteeseen paraatipelastuksiin, eikä Into päässyt juhlimaan maalia hurjasta painostuksesta huolimatta.

26. minuutilla Into olisi voinut paremmalla viimeistelyllä siirtyä helposti johtoon, kun Innon hyökkääjä riisti pallon itselleen PoPan kulman lähettyvillä ja löysi viereltään pelikaverinsa. Tyhjä maali odotti jo Innon pelaajaa, mutta viimeistely oli onneton, eikä maalia syntynyt.

33. minuutilla PoPa sai ensimmäisen tilaisuutensa, kun Otto Saarni ja Gert Pärna pelasivat komeasti seinäsyötöillä yhteen Innon rangaistualueen edessä ja Pärna pääsi laukaisupaikkaan. Veto kiersi vain hivenen ohi takakulman, ja pelissä jatkettiin edelleen 0–0 lukemissa. Pärnan paikan myötä PoPa sai peliinsä lisää energiaa, eikä Into pystynyt enää painostamaan yhtä vakuuttavasti kuin aikaisemmin.

38. minuutilla PoPan piristys palkitaan 0–1 maalilla, kun Justus Willman loi oivallisesti itselleen laukaisupaikan ja Innon maalivahti ei kyennyt liimaamaan palloa käsiinsä. Irtopallolle meni Gert Pärna, joka siirsi pallon verkon perukoille. Into ei PoPa johtomaalista hätkähtänyt pätkääkään, kun Into tasoitti 1–1:een jo 42. minuutilla. Into-hyökkääjä pääsi laukaisemaan rauhassa takakulmaan rangaistusalueen edestä ja viimein myös merikarvialaiset pääsivät iloitsemaan maalista.

Melkein tasapeli

Toisen puoliajan Into aloitti räväkästi. Kun parikymmentä sekuntia oli pelattu, pääsi Into-pelaaja jälleen kokeilemaan laukaustaan. Koko ottelun loistavasti pelannut Vehmas kuitenkin liimasi pallon kiinni vakuuttavasti. Into hakkasi päätään juuri PoPan maalivahti Vehmakseen, kun Innolta oli hyökkääjä karannut jo läpiajoon 49. minuutilla, mutta Vehmas hoiti tilanteen erinomaisesti tulemalla oikea-aikaisesti vastaan. Tämän jälkeen Into päätti alkaa kokeilemaan enemmän kaukolaukauksilla, mutta läpi ottelun laimeaa ollut Innon viimeistely sai jatkoa, kun kaikki laukaukset menivät poikkeuksetta yli tai ohi.

68. minuutilla PoPassa joukkueenjohtajana enemmän tunnettu Toni Järvi pääsi tekemään debyyttinsä joukkueen pelaavassa kokoonpanossa. 73. minuutilla PoPa siirtyi varkain 1–2 johtoon, kun Jorge Mendoza syötti pystyyn juoksevalle Saarnille, joka tovin juostuaan pallon kanssa syötti rangaistusalueen edessä odottavalle Jan Johanssonille. Hetken katseltuaan Johansson syötti ensiluokkaisesti takaisin Saarnille, joka laukaisi sydämensä kyllyydestä pomppivasta pallosta yläkulmaan.

Into ei hätkähtänyt taaskaan PoPan siirryttyä johtoon, vaan tasoitti vain viiden minuutin kuluttua pelin takaisin tasalukemiin. Into-hyökkääjä ei antanut maalivahti Vehmakselle mahdollisuuksia, vaan laukaisi kliinisesti pallon alakulmaan.

Ottelun lopussa 90. minuutilla tapahtuu jotain karmaisevaa, kun Into siirtyi 3–2 johtoon. Innon hyökkääjä esitti henkilökohtaista taituruuttaan harhauttamalla kaksi PoPan pelaaja tieltään ja laukaisemalla pallon ohi Jukka Vehmaksen. Hurjasta taistelusta huolimatta PoPa ei onnistunut viemään pisteitä Merikarvialta, vaan peli päättyi samoihin lukemiin.

Alasarjan voittokamppailu kiivastui entisestään, kun PoPa ja Into ovat nyt tasapisteissä sarjataulukossa. PoPan pelit jatkuvat vielä kahden ottelun verran. Ensi viikon sunnuntaina PoPa matkaa Harjavaltaan HaPon vieraaksi.

MInto – PoPa 3–2
’38 Pärna
’73 Saarni

Teksti: Timo Peltomaa

Sivuston toteutus | Kukumo Creative