Porin Palloilijat

Porin Palloilijat

Porin Palloilijat on ensimmäinen jalkapalloiluun erikoistunut porilainen urheiluseura. Seuran tarkoitus onkin vaalia ja tukea jalkapalloilun kehitystä jäsentensä keskuudessa, toiminnan pohjautuessa vapaaehtoisten mutta aktiivisten henkilöiden työpanokseen.

Seuran edustusjoukkue pelaa SPL:n Länsi-Suomen piirin Nelosessa. Edustusjoukkue on korkeaa vaatimustasoa ylläpitävä kilpaurheilujoukkue, jonka toiminta on jokaisella osa-alueella eteenpäin vievää ja urheilullisesti tavoitteellista.

Porin Palloilijat on myös edustettuna ikämiessarjoissa, sillä itsenäisesti toimiva joukkue Wanhat Herrat osallistuu sekä Harraste40- että Harraste50-sarjoihin. Futsalin puolella PoPa pelaa Satakunnan Kolmosessa ja myös junioritoimintaa ollaan herättelemässä uudelleen henkiin Palloliiton ja Postin toteuttaman Osoitteena Futis -seurakehityshankkeen avulla.

Historia

Huhtikuun 16. päivänä 1925 Porin Teatterikahvilassa perustettiin uusi jalkapalloseura, jonka nimeksi hyväksyttiin Porin Palloilijat (PoPa).

1930-luvulla jalkapalloa pelattiin Suomensarjassa, jossa PoPa oli aktiivisesti mukana. Palloliiton Satakunnan piiri syntyi vuonna 1934, jolloin vuonna 1930 perustettu Häme-Satakunnan piiri jaettiin kahtia Satakunnan ja Hämeen piireiksi. 6.2.1934 pidetyssä piirin perustamiskokouksessa oli läsnä edustajat Porin Palloilijoista, Rauman Iiroista, Porin Kärpistä sekä IFK Björneborgista.

Jatkosodan vuodet hiljensivät Suomen pelikentät. Vuonna 1945 miehet palailivat nurmikentille sodan melskeistä. PoPa oli mukana uuden Suomensarjan karsintalohkossa B. PoPa sijoittui toiseksi ja pääsi mukaan varsinaiseen Suomensarjaan 1945–46. PoPa sijoittui neljänneksi Suomensarjassa ja säilytti sarjapaikkansa.

Loppukesällä 1946 PoPa aloitti SPL:n sisäisen Suomensarjan Pohjoislohkossa. Suomensarjan loppuessa keväällä 1947 PoPa sijoittui kuudenneksi. Kesällä 1947 PoPa voitti Suomensarjan Pohjoislohkon ja pääsi nousukarsintasarjaan. PoPa jäi kuitenkin neljän joukkueen nousukarsintasarjassa viimeiseksi, eikä noussut ylemmälle sarjatasolle.

Vuonna 1950 PoPa kamppaili Suomensarjassa sekä maakuntasarjassa. Joukkue pelasi kauden 1959 Maakuntasarjan lohkossa V, jonka se myös voitti. PoPan kausi 1959 oli seuran viimeinen alkuperäisessä muodossaan.

Kaudelle 1960 Porin Palloilijat ja Porin Kärpät yhdistivät voimansa Porin Karhuiksi. Uudelle fuusioseuralle PoPan aiemman vuoden lohkovoitto oli varmistanut sarjapaikan Suomensarjassa kaudelle 1960. Fuusioseura Porin Karhut sijoittui 11. sijalle Suomensarjassa ja putosi sarjasta sen seurauksena.

PoPan nousu takaisin Suomensarjaan tapahtui kaudelle 1965. Vuonna 1967 Porin Karhujen ja Rosenlewin Urheilijat-38:n fuusiossa syntyi uusi seura, Porin Ässät. Seura säilyi nipin napin Mestaruussarjassa kauden 1968 päätteeksi. Porin Ässät sijoittui vuoden 1969 sarjassa viimeiseksi ja putosi korkeimmalta sarjatasolta.

1970-luvulla fuusioseuran jalkapallolliset meriitit eivät päätä huimanneet. Porin Ässät pelasi jalkapalloa lähinnä 2. divisioonassa ja 3. divisioonassa. Kaudelle 1970 toisen sarjatason nimi Suomensarja oli muutettu 2. divisioonaksi. Kaudelle 1973 Mestaruussarjan ja 2. divisioonan väliin lisättiin vielä 1. divisioona. Vuonna 1978 Porin Ässät sijoittui 2. divisioonassa viimeiseksi ja putosi 3. divisioonaan. Vuotta myöhemmin seura nousi takaisin 2. divisioonaan.

Vuonna 1980 Ässät sijoittui 2. divisioonan Länsilohkossa neljänneksi. Seuraavana vuonna Ässät sijoittui 2. divisioonan Länsilohkossa viimeiseksi ja putosi 3. divisioonaan. Porin Palloilijat oli Karhut-fuusiossa vuonna 1960 kadonnut edustustasolta. Nyt, 22 vuotta myöhemmin, Ässät oli menettänyt mielenkiintonsa jalkapalloon ja sarjapaikka 3. divisioonassa annettiin PoPalle.  Vuodesta 1981 lähtien PoPa pelasi lähinnä 3. divisioonassa ja 4. divisioonassa.

Vuonna 2004 seuran edustusjoukkue nousi 2. divisioonaan ja seuraavalla kaudella PoPa pelasi 2. divisioonaa. Vuotta myöhemmin seuraa vuokrasi sarjapaikkansa FC PoPa -nimiselle osakeyhtiölle. Kauden 2008 päätteeksi FC PoPa nousi toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, Ykköseen. Vuonna 2011  FC PoPa jäi Ykkösessä 11. sijalle ja putosi Kakkoseen. Osakeyhtiömuotoinen FC PoPa lopetti jalkapallotoimintansa vuonna 2012.

Vuonna 2012 Porin Palloilijoiden uusi edustusjoukkue pelasi Satakunnan Vitosessa jääden pisteen päähän yläloppusarjasta. Kausi päättyi alaloppusarjan sijalle kolme.

Sivuston toteutus | Kukumo Creative